HSL:n eli Helsingin seudun liikenteen hallitus päätti koko aluettaan koskevista bussiliikenteen kilpailuttamiskriteereistä tänään. Itse olin varajäsenenä vain taustakeskusteluissa, mutta koska asia on varsin kiinnostava, kerron ohessa muutamista näkökulmista, jotka herättivät mm. oman pohdiskeluni.

Kuva: erityisesti seutuliikenteeseen paikkatieto ja vaihtoyhteydet voisivat olla nykyistä paremmin esillä.

Yleistä

Sopimus on tiukka ja siltä osin hyvä, että osapuolet tietävät selkeämmin vastuualuistaan. Kuitenkin työntekijöiden näkökulmasta jää miettimään, joutuvatko he puun ja kuoren väliin, kun tilaaja (HSL) vaatii varsin tiukkoja ehtoja ja liikennöitsijä puolestaan mm. korvausten menettämisen vuoksi omalta osaltaan vaatii ruuhkalinjoilla, hyvin haastavissakin sääolosuhteissa pysymistä aikataulussa yms.

Mielestäni erityisesti se on tärkeää, ettei linjoja ajeta aikataulusta etuajassa, sillä se sotkee lopullisesti liikenneinformaatiojärjestelmien (mm. reittiopas.fi) käytön ja reittien suunnittelun. Myöhässä oleminen ei esim. muutamalla minuutilla ole niin suuri kysymys, mikäli linjaa pitää vaihtaa, mutta etuajassa oleminen sotkee kaiken omakohtaisen suunnittelun. Toki liika myöhästyminen tekee saman.

Kaluston ikään ja mm. lastenvaunupaikkoihin on kiinnitetty huomiota. Onkin hyvä, että mm. hellepäivinä bussien ilmastointi toimii sekä kuljettajalla että matkustamossa. Toivottavasti sama toteutuu myös mm. ratikkaliikenteen osalta kaikissa vuoroissa.

Vaikka sopimuskausi on pitkähkö (7 + 3 optiovuotta) on joukkoliikenteenkin osalta huomioitava teknologian kehittyminen. Siten olisi toivonut jopa suurempaa "kannustejärjestelmää", jossa liikennöitsijät olisivat voineet tuoda erilaisia pilottihankkeita, jotka toki hyväksyttäisiin tilaajan kanssa ja joista siten olisi voinut saada jotain kehityspalkkiota. Mm. tietotekniikassa 10 vuotta on aika pitkä aika, joten toivottavasti nämä kriteerit eivät siten ainakaan "estä" tekniikan kehittymistä. Onneksi aiheesta on jotain mainintoja, joten ainakin asiaa on huomioitu mm. sähköisen informaation kehittämisessä.

Taukotilat ja työntekijöiden asema

Tein noin vuosi sitten aloitteen, että nyt kuntarajat ylittävässä organisaatiossa voitaisiin ottaa paremmin huomioon mm. bussiliikenteen taukotilat. Siitä onkin nyt maininta, "jos kunta järjestää tilat, liikennöitsijä on velvollinen tekemään sopimuksen niiden käytöstä". Suunta on siten parempaan päin, mutta se ei poista itse kilpailuttamispaperin ongelmaa aikatauluissa pysymisestä ja mm. myöhästymisistä johtuvista sanktioista (korvauksen menettämisestä). Ratikkaliikenteen osalta kirjoitinkin mm. ratikkakuljettajien ongelmasta, ettei taukoa ennättänyt pitää kesähelteillä, vaikka kuljettajan ohjaamotila oli 37 - 40 asteessa ja töitä oli paiskittu tauotta useita tunteja. Lainsäädännönkin nojalla on turvattava, että henkilöitä kuljettavalla työntekijällä on mahdollisuus edes pieneen taukoon kohtuullisin väliajoin olipa linja myöhässä tai ei.

Tilaajaväritys

HSL:n hallituksen varajäsenen näkökulmasta noin puolen miljardin liikevaihdolla pyörivä organisaatio toteuttaa kyllä aika heikosti hallinnointia. Vaikka itse olin ollut aktiivinen tilaajaväritykseen liittyvästä asiasta, ei asiaa tuotu esille kuin kokouksessa. Kun sen lisäksi esityslistat toimivat aika heikosti toimivien kotisivujen kautta, joista esityslista ei kunnolla näy, vaan sitä pitää scrollata sekä sivusuunnassa että pystysuunnassa useilla eri sivuilla, voi todeta, että organisaation kehittymisessä on vielä paljon tehtävää suuntaan, joka esim. Helsingin lautakunnissa tuntuu toimivan paremmin. Tosin samaa ongelmaa tuntuu olevan asioiden tutustumisajan suhteen, kun tiedot myös HSL:n osalta tiistai aamun kokoukseen tulee perjantai-iltapäivästä. Eivätpä nämä asiat kosketa kuin satoja tuhansia henkilöitä, joten tämän kritiikin tulen viemään eteenpäin, mikäli asiaa ei saada muutoin hoidetuksi kuntoon.

Asiaan tilaajavärityksen osalta palataankin myöhemmin saamani tiedon mukaan, mutta olisi kohtuullista, että esim. HKL:n suunnalla toteutettu avoin keskustelukulttuuri yhteisesti tärkeistä asioista olisi kommentoitavana myös käyttäjille. Tilaajavärityksen takana on ajatus luoda brandia joukkoliikenteelle. Se maksaa miljoonia vuosien aikana, mutta jos sen avulla voidaan tuoda esille eri liikennöitsijät (mm. palautteen antaminen oikeaan osoitteeseen) sekä eri bussivuorojen näkyminen heikommissakin sääolosuhteissa ja haasteellisilla reiteillä, voi se tuoda myös vastinetta rahoille. Tämä on kuitenkin auki, joten en itse tiedä vielä, onko asia hyvä vai ei.

Muutama yksityiskohta: kellot ja kamerat

Toivottavasti vaatimus siitä, että kellojen bussien sisällä on näytettävä minuutin tarkkuudella oikeaa aikaa, saadaan ratkaistuksi jollain järjestelmällä, joka on osa mm. bussien paikantamista. Siten aina aika ajoin rankassa kulutuksessa olevan laitteiston reistailu ei saa tulla työntekijän syyksi.

Toisena osin valitettavana pakollisena asiana, mutta positiivisena asiana yleisemmin, on bussien kameravalvonta. Joku voi kokea sen jonain yksityisyyden suojaa loukkaavana isoveli valvoo -juttuna, mutta niin kauan kuin bussiliikenteessä on mm. niitä ahdistelijoita, kiusaajia, ilkivallan tekijöitä yms. joukkoliikenteen turvallisuutta ja mukavuutta pilaavia henkilöitä, on kameravalvonnalla selkeä parannus siihen, miten voidaan kokea luotettavuutta palvelua kohtaan. Onhan aina niitä jeesustelijoita, jotka koittavat vaieta nämä negatiiviset asiat pimentoon ja vaativat "oikeuksiaan". Tässä tapauksessa tärkeämpi oikeus on se, että jokainen joukkoliikenteen matkustaja voi matkustaa myös tulevaisuudessa mahdollisimman turvallisesti ja toivottavasti valvonta saa myös tuloksia aikaan niin, että henkilöitä jää kiinni.

Suotavaa olisikin myös miettiä mm. joukkoliikennekaduille automaattista järjestelmää, joka seuloo linjoilla luvallisesti liikkuvat pois ja lähettää mm. Jokeri-linjalla luvattomasti liikkuville henkilöautoilijoille sakkomaksun, mikäli näiden yksittäisten tapausten vuoksi myös muut joukkoliikennekatuosuudet tuntuvat saavan vastustusta, koska jo pelkkien suunnitelmien asteella oleville yhteyksille pelätään tulevan näitä häirikköautoilijoita.